Aghata Christie: Eikä yksikään pelastunut

Lainasin kirjastosta kaksi rikosromaania koulutehtävän takia ja tässä esittelyssä niistä ensimmäinen, nimittäin Aghata Christien yksi tunnetuimmista teoksista Eikä yksikään pelastunut. Se on julkaistu alkuperäisellä nimellään Ten Little Niggers (suom. Kymmenen Pientä Neekerinpoikaa) vuonna 1939.

 Juoni:  Kymmenen toisilleen vierasta henkilöä saavat kutsun salaperäiselle Neekerisaarelle. Saaren isäntäväki ei näytäkkään olevan paikalla ja yhteydet mantereelle ovat poikki. Jokainen vieras on menneisyydessään tehnyt murhan, jota ei pystytä todistamaan. Näyttää siltä, kuin joku haluaisi heidät vastuuseen teoistaan. Tunnelma tiivistyy, kun yksi kerrallaan joutuvat vieraat murhan uhreiksi. Eikä mitään muuta mahdollisuutta näytä löytyvän, kuin, että yksi näistä kymmenestä henkilöstä on kylmäverinen murhaaja. Juoni noudattaa Kymmenen pientä Neekerinpoikaa ruonoa, joka on kuvan alla.

Kymmenen pientä Neekerinpoikaa 

Kävi kymmenen pientä neekerinpoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi ruokaan tukehtui on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekerinpoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekerinpoikaa onneaan etsimään,

kun yksi sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään. 

Ja seitsemän pientä neekerinpoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekerinpoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan. 

Kun viisi pientä neekerinpoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa. 

On neljä pientä neekerinpoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on kolme heitä nyt. 

Käy kolme pientä neekerinpoikaa eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä. 

On kaksi pientä neekerinpoikaa rannalla vieretyksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin. 

Vaan yksi pieni neekerinpoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.

Teemoja löytyi monenlaisia, mutta vahvimpana varmaankin, se kuinka ihmiset ovat valmiita salamaan ja vääristelemään asioita tehdäkseen niistä oman etunsa mukaisia. 

Mielestäni kirja oli äärimmäisen koukuttava alusta loppuun asti. Päähenkilöiden kauhu välittyi hyvin lukijalle. Karmiva tunnelma siitä, kuinka jokainen, joka katsoo silmiin saattaa olla murhaaja tai kuollut hetkessä, pakotti jatkamaan lukemista. En tietenkään paljasta loppuratkaisua sen enempää, kuin, että se oli vähän pettymys. Odotin siltä vähän enemmän, kun ottaa huomioon juonen nerokkaan etenemisen. Vaikka yllättävähän se oli, niin kuin salapoliisikirjojen lopetus aina ja murhaajan motiivina puhdas psykopatia. arvosanaksi 3,5 / 5. Nyt en paljasta enempää, alhaalla pieni katkelma kirjasta:

"Niin, pienet posliinineekerit... Eilisiltana päivällisen aikaan niitä oli varmasti kymmenen. Ja nyt niitä on kahdeksan?" 
Tohtori Armstrong lausui:

 "Kävi kymmenen pientä neekerinpoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yheksän. 

Vietti yhdeksän pientä neekerinpoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa silmänsä kahdeksan."

Miehet katsoivat toisiinsa. Philip Lombard vääristi suutaan ja heitti savukkeen menemään. 
"Sopii liian hyvin ollakseen sattumaa!"

Viihdyttävä lukukokemus kaikenkaikkiaan, suosittelen jokaiselle edes yleissivistyksen takia.

- Maria :)