Estelle Maskame: DIMINY - Tarvitsen

Koska luen välillä ihan kauheaa vauhtia kirjan toisensa perään, en millään ehdi kirjoittaa niistä kaikista. Päätin kuitenkin kertoa DIMILY - trilogian kaikista osista, sillä olen jo aikaisemmin tehnyt trilogian ensimmäisestä osasta postauksen, minkä voit lukuea tästä linkistä.

Juoni: Vuosi sitten nyt 18-vuotias Eden on nähnyt Tylerin viimeksi, sillä he päättivät silloin tukahduttaa tunteensa. Edenillä on ihana, huolehtivainen poikaystävä Dean, jota hän rakastaa sydämensä pohjasta, mutta hän joutuu silti miettimään tunteitaan uudestaan, kun Tyler pyytää Edenin kuudeksi viikoksi New Yorkiin. Lopulta Eden joutuu valitsemaan Tylerin ja Deanin väliltä, eikä sydänsuruilta voida välttyä.

DIMINY käsittelee ainakin sitä, kuinka joskus joutuu ajattelemaan omia tunteitaan muiden sijaan ollakseen onnellinen.



Mielestäni niin kuin ensimmäinenkin osa, tämä on yhtä koukuttava. Ahmin kirjaa silmilläni valtavalla vauhdilla eteenpäin. Kuvailu on erittäin laadukasta ja Tylerin ja Edenin välinen kiihkeys ja sähkööisyys välittyvät lukijalle. Kirjan alussa Edenin voimakas mustasukkaisuus on hivenen ärsyttävää, mutta se onneksi loppuu puolivälin jälkeen.

Katkelma kirjasta: Kolme espanjankielistä sanaa No te rindas. Ennen kuin ehdin edes avata suuni, Tyler vastaa kysymykseen, joka pyörii kieleni päällä. 
"Se tarkoittaa "Älä anna periksi" , Tyler selittää hiljaisella äänellä ja leikittelee kädessään olevalla kynällä. "Sinun ollessasi kyseessä, se on simppeli juttu: niin kauan kuin sinä et anna periksi, en anna minäkän." 
 "En oikein tiedä, mitä sanoa", tunnustan. En voi katsoa Tyleriä silmiin, joten tuijotan edelleen sanoja. Älä anna periksi. Mitä se oikein edes tarkoittaa? Haluaako Tyler, että me yritetään uudestaan? Haluaako hän minun valitsevan hänet? 
"Ei sinun tarvitse sanoa mitään", Tyler ilmoittaa napakalla äänellä. 
"Sinun pitää vain miettiä asiaa." 

Meinaatteko te lukea kyseistä trilogiaa? 

 -Maria :)  

Kommentit

  1. Olen lukenut koko trlogian ja kyllä, tämä on todella koukuttava. Tämä on käsittääkseni saanut sellaisetkin nuoret tytöt lukemaan jotka eivät yleensä kirjaan koske - ihana juttu! <3

    Ihanaa joulun aikaa, Maria <3

    VastaaPoista
  2. Niin olen mäkin ymmärtänyt. Ja hyvää joulunaikaa sinnekin Krista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit