Salla Simukka: Lumikki-trilogia

Pahoitteluni pitkittyneestä postaustahdista, koulu vie tällä hetkellä tosi paljon aikaa myös vapaa-ajalta, sillä kokeita onkin nyt tasaisella tahdilla koko loppukevään varmaankin. Yritän nyt siis ainakin pari kertaa kuussa päivitellä jotain, mutten halua yhtään ottaa tästä hommasta stressiä, kun sitä tulee muualtakin jo jonkin verran. 


Tämän päivän postausaiheena on Salla Simukan kirjoittama Lumikki-trilogia, joka julkaistiin vuodesta 2013 eteenpäin. Jos ette vielä ole kyseistä trilogiaa lukeneet, niin todellakin kannustan lukemaan. Itse olen kahlannut kaikki kolme useaan otteeseen läpi. 

Punainen Kuin Veri: 
 Lumikki Andersson on tyttö, joka on päättänyt olla sekaantumatta muiden asioihin. Sitten hän löytää koulun pimiöstä joukon pestyjä viidensadan euron seteileitä ja päätyy selvittämään niiden alkuperää. Lumikki joutuu yhtäkkiä keskelle vaarallista huumebisnestä ja kohta Tampereen luminen maa on punainen kuin veri. 

Valkea Kuin Lumi: 
Keskelle Prahan paahtavia katuja ja Lumikin rentouttavia lomapäiviä vieras, salaperäinen ja vähän pelokas nainen alkaa väittää olevansa Lumikin sisar. Tällä kertaa Lumikki vedetään mukaan selvittämään kummallisen uskonlahkon pahaenteisiltä vaikuttavia tarkoitusperiä. 

Musta Kuin Eebenpuu: 
Salainen ihailija lähestyy Lumikkia uhkaavin viestein. Ihailija näyttää tietävän Lumikista uskomattoman paljon, myöskin sellaista, mitä hän itse edes ei tiedä. Kohta Lumikki on jälleen hengenvaarassa ja hänen lapsuuttaan koskevat hämärät muistot alkavat selventyä. 

-Maria 

Kommentit

  1. Tosi hyvin tiivistetty kirjojen sisältö! Itse olen lukenut kaikki osat ja tykkäsin kyllä kovin. Älä ota stressia blogista, kirjoita juuri silloin kun itselle sopii! :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Lumikki-trilogia on tosi hyvä ja mahtavaa jos tästä vielä leffa saadaan aikaiseksi maailmalla :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista! :) jep, niin oon aatellut, että blogin pitää pysyä kivana juttuna!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit