Mustat silmät

-Kulta, on aika lähteä ettemme myöhästy, Austinin perheen äiti kutsui miestään. Oli aika lähteä jokavuotiseen sirkukseen, joka vieraili kaupungissa. Robert Austin kiirehti alakertaan. 
-Mitä meidän Gregory odottaa eniten sirkuksessa? hän kyykistyi 5-vuotiaan poikansa viereen. Gregory polki jalkaa innostuneena: -Yksipyöräilijää tai pellejä, en tiedä kumpaa.
-Samoja kuin minäkin, Robert hymyili. 

Koko perhe ja varsinkin Gregory nauttivat sirkuksen välkkyvistä valoista, tempuista ja koko tunnelmasta. Gregory tosin huomasi yhdessä pellessä jotain kummallista. Se tuijotti häntä koko esityksen ajan mustilla, sieluttommilla silmillään. Poika päätti kysyä äidiltään: 
-Äiti, miksi tuo pelle tuijottaa minua koko ajan? 
-Mikä niistä? äiti kysyi ihmeissään. 
-Tuo tuolla, Gregory osoitti pelleä. Mutta äidin vilkaistessa kyseistä klovnia, se oli kääntänyt katseensa pois. 
-Ei se sinua katso kulta, Carmen rauhoitteli. 

Hetken kuluttua Gregory kysyi:
-Miksi tuolla pellellä on niin mustat silmät? 
-Puhutko sinä taas siitä samasta? äiti katsoi nyt samaa pelleä, jonka Gregory oli näyttänyt aikaisemmin. Pelle kuitenkin käyttäytyi samalla tavalla kuin muutkin näytteliät, jonglöörasi, hymyili ja vilkutti yleisölle. Äiti pätti jatkaa esityksen katselemista, välittämättä poikansa kummalisista kysymyksistä. 

-Isä, Gregory kuiskasi. -Miksi tuo pelle hymyilee niin ilkeästi minulle? 
-Ei hän hymyile ilkeästi, Carmen, tiedätkö mistä hän puhuu? Robert katsoi pojan yli vaimoaan. 
-Hän on valittanut tuosta pellestä kaksi kertaa aikaisemminkin tämän esityksen aikana mutta luulen, että se on lapsen mielikuvituksen tuotetta, perheen äiti selitti. 

Samassa lavan ymärille sytytettiin tuli. Yleisö hurrasi ja musiikki soi iloisena. Kukaan muu ei huomannut tummasilmäisen pellen mielipuolista naurua, kun se tuijotti tulen läpi suoraan Gregoryyn.

Tuo tapahtui Gregoryn ollessa 5-vuotias. Sen jälkeen jokin liikahti pojan sisällä pois paikaltaan. Sielu hänen silmistään alkoi kuihtua olemattomiin. Silmät tummuivat. Gregoryn täyttäessä neljätoista, hänen vanhempansa olivat huolestuneita. Gregory istui päivät pitkät sängyllään, ei suostunut liikkumaan, söi vain kun oli ihan pakko. Kouluun ei olisi ollut toivoakaan mennä. Kun vanhemmat puhuivat tutkimuksista, Gregory käveli ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen alakertaan. Hän käänsi tummat silmänsä vanhempiinsa.

-Te ette voi tehdä mitään. Olen vain tämä. Pelle. Gregory sanoi sen harmaalla äänensävyllä, hitaasti ja tuijottaen koko ajan äitiään silmiin. Hän irvisti karmean hymyn ja sitten kääntyi pois palaten huoneeseensa. Carmen pudotti kahvikuppinsa lattialle ja se särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Naisen kädet tärisivät. Hän purskahti itkuun ja nojautui mieheensä.

-Näitkö ne silmät... Niin tummat ja sieluttomat! Mitä meidän lapsellemme on tapahtunut Robert?
Robert laittoi kätensä Carmenin ympärille.
-Älä pelkää, me sevitämme tämän.

Gregoryn suu oli jäänyt ilkeään virneeseen. Hän ei enää istunutkaan sängylleen, vaan etsi pöytälaatikostaan tulitikut. Sitten Gregory jäi nököttämään taas paikalleen, mutta tällä kertaa tulitikkuaski kädessään ja kasvot suunnattuna kelloon. Suu edelleen hymyssä.

Ennen nukkumaanmenoa Robert tuli sanomaan pojalleen hyvää yötä. Oven avautuessa poika käänsi kasvonsa isäänsä kohti. Robert huomasi heti tulitikkuaskin ja kysyi: -Mitä aijot tehdä tuolla?
-En mitään isä. Eikö äiti tule sanomaan hyvää yötä? Gregoryn äänensävy oli edelleen sellainen, kuin aikaisemmin päivällä.
-Äiti on vähän kipeä, joten hän meni jo tosi aikaisin nukkumaan, Robert selitteli. Todellisuudessa Carmen ei uskaltanut enää kohdata poikansa silmiä.
-Hän pelkää minua, eikö niin isä? Gregory kysyi.
-Ehei, hän rakastaa sinua, eikä halua tartuttaa nuhaansa, Robert hymyili yrittäen peittää valheensa.
-Kyllä pelkää. Niin sinunkin pitäisi. Sitten Gregory käänsi kasvonsa takaisin kelloon, eikä vastannut kun Robert sanoi menevänsä nukkumaan.

Kun kello löi kaksitoista, poika nousi sängyltään. Hän penkoi kaappinsa pohjalta kuluneen pellenaamarin ja asetti sen kasvoilleen. Sitten Gregory veti mustan hupparin päälleen nostaen samalla hupun päänsä yli. Hän katsoi kuvaansa peilistä ja puristi tulitikkuaskia nyrkissään. Gregory hymyili.

Tumma, pellenaamariin pukeutunut hahmo hiipi punaisen, puisen kotitalonsa pihalle. Hän sytytti kaikki neljä nurkkaa palamaan ja siirtyi kauemmaksi katselemaan. Sitten hahmo jatkoi hitaasti matkaansa.


Moikka!

En ole koskaan ennen kirjoittanut kunnollista kauhutarinaa ja nyt kun halloweenkin on kohta täällä, päätin kokeilla. Toivottavasti tämä jäi nyt sitten jonkun mieleen kummittelemaan. Viimeistään maanantaina laitan myös joitain kuvia, mitä tulevana viikonloppuna saan meidän halloweenista :)

-Maria