Matkalla Muurmanskiin jatko-osa

 Meillä oli koulussa tehtävänä kirjoittaa Matkalla Murmanskiin novellille pieni jatkotarina. Ajattelin julkaista mun kirjoittaman aineen myös täällä blogin puolella, ehkä tehdä myös kolmannen osan jos tulee inspiraatiota.  Ihan alkuun pieni juonikertaus alkuperäisestä novellista:

Imppa, teini-ikäinen poika tapaa eräänä talvisena päivänä mustatukkaisen, kodittoman tytön nimeltä Ruusu. Impan kysyessä mihin Ruusu on matkalla, tyttö vastaa, että Muurmanskiin  (joka oli siis aikoinaan jonkinlainen venäläinen tukikohta) Ruusu käyttäytyy aluksi Imppaa kohtaan viileän varautuneesti, mutta nuorten tutustuessa Imppa antaa Ruusun yöpyä kerrostalon saunassa, jossa Imppa asuu. Imppa ja Ruusu vaihtavat myös suudelman saunan pukuhuoneessa. Ennen kuin Imppa lähtee saunasta, hän lupaa tulla aamulla aikaisin katsomaan Ruusua. Imppa nukkuu pommiin ja Ruusu on aamulla lähtenyt, koska talonmiehen vaimo ajaa tytön pois.

Kirjoitustehtävässä piti keksiä tapa, jolla Imppa ja Ruusu kohtaavat kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne kommentteihin!

Ensirakkaus ei unohtunut

Auto surrutti pois pihasta. Olimme matkalla uuden naisystäväni kanssa takaisin lapsuuden kotiini, sillä halusin esitellä hänet vanhemmilleni. Sen jälkeen kun Ruusu katosi, en oppinut rakastamaan ketään pitkään aikaan. Mutta nyt Lindan kanssa tunsin vihdoin päässeeni eteenpäin. Meillä oli paljon suunnitelmia. Ensi kesänä tahdoimme naimisiin, ja sen jälkeen tarkoituksena oli adoptoida tytär.

-Toivottavasti vanhempasi pitävät minusta, Linda katsoi minuun huolestuneena.

-Aivan varmasti, hymyilin.

Linda katseli kerrostaloa siniset silmät tuikkien: 

-Olet asunut niin paljon lähempänä kaikkea kuin meidän perhe. 

-Se on totta, mutta maalaistalo olisi ollut paljon kotoisampi, sanoin.

Astuimme sisään rappukäytävään. Ehei, en toivoisi varttuneeni missään muualla kuin täällä. En edes punaisessa maalaistalossa, niin kuin Linda. Ihana, tuttu kodin tuoksu toi mukanaan muistoja. Saunakin oli edelleen samassa paikassa. Se sama sauna, jossa sain tuntea Ruusun huulet omillani. Lindan lempeä ääni keskeytti muistojeni vyöryn:

-Kulta, mennäänkö? 

-Juu, mennään vain, vastasin. Ei, ei näin, en voisi ajatella nyt Ruusua, kun olen menossa esittelemään tulevan vaimoni vanhemmilleni. 

Linda ja vanhempani tulivat loistavasti toimeen. Äiti jopa kysäisi minulta kahden kesken keittiössä, että olen tainnut löytää vihdoin elämälleni suunnan.

-Niin olen tainnut, totesin.

Illalla lähdin hakemaan autosta laukkujamme. Olimme päättäneet jo aikaisemmin jäädä pariksi yöksi. Hengitin keuhkoihini loppukesän raikasta ilmaa. Painoin avaimen avautuvan lukon kuvaa jo jonkin matkan päästä autosta. Kun lukko napsahti auki, syöksyi kerrostalon kulmalta juoksujalkaa tummapukuinen nainen. Hän kiersi salamana autoni pelkääjänpaikan puolelle, avasi oven ja istahti penkille.

Kävelin varovasti kuskinpuolelle ja katsoin ikkunasta. Kuka ties, vaikka naisella olisi ase mukanaan. Hän kuitenkin katsoi minuun varovasti hymyillen ja heilutti kättään kutsuen minut autoon. Niinpä menin istumaan ratin taakse.

Naisen kasvoissa oli jotain tuttua, nyt kun näin ne läheltä. Hän laski mustan hupun päästään, jolloin sysimustat hiukset pääsivät laskeutumaan kurittomina harteille. 

-Imppa, hän sanoi. Sitten muistin, kuka nainen oli.

-Ruusu, henkäisin. 

-Oisko sulla tarjota pastiroli? hän kysyi. 

-Öö, no tuota, ei mulla nyt, naurahdin. Taas jouduin sanattomaksi Ruusun kanssa, vaikken ollut enää mikään poikanen. 

-Jaa, nyt olis kyllä kelvannut, kun rööki ei oikein enää maistu, Ruusu hymyili. 

-Kuule, miksi sä oot täällä? Minkä ihmeen takia juoksit mun autoon? katsoin Ruusua hämilläni.

-Sen jälkeen kun mä jouduin lähtemään saunasta, ajattelin jäädä odottamaan lähistölle. Sä et tullut ulos puoli yhdeksään mennessä ja meinasin jäätyä. Päätin lähteä, sillä enhän voinut tietää, koska heräisit. Reissasin maailmalla, sain töitä ja pientä koulutusta. Elin vaikeita masennuskausia aika-ajoin, mutta selvisin yhden ajatuksen voimalla: vielä näkisin sinut, Imppa. Ruusu katsoi syvälle silmiini ja silitti varovasti poskeani. Laskin kuitenkin käden pois.

-Miksi… sä et tavannut ketään toista? nielaisin epäröiden ja jatkoin: -Mä o-olen päässyt eteenpäin, menossa naimisiin. Tunsin piston sydämessäni, en puhunut täysin totta. En ollut unohtanut Ruusua, enkä päässyt täysin eteenpäinkään. 

Näin Ruusun katseesta, että hän näki lävitseni, näki sen tunteen minussa, jonka yritin piilottaa. 

-Sä yrität olla järkevä. Yrität sanoa itsellesi, että olet unohtanut aikoja sitten ensirakkauden, hölmön teiniajan ihastumisen. Et ehkä olis halunnut odottaa mua niin pitkään, mutta odotit kumminkin. Et rakastunut kehenkään toiseen, et edes siihen naiseen, jonka kanssa tulit, Ruusu kertoi sen totuuden, jota en halunnut kuulla. Sitten hän suuteli minua ja vastasi suudelmaan. Se oli kuin ensisuudelmani silloin saunassa, mutta parempi. Hyväksyin kaiken, minkä Ruusu oli kertonut, sillä tiesin sen olevan totta. 

Samassa joku paukautti kätensä auton konepellille. Säikähtäen irtaannuimme toisistamme. Näin Lindan hurjistuneet kasvot, jotka tuijottivat meitä auton ikkunan läpi. Hän oli kai tullut ihmettelemään, miksi minulla kesti niin kauan. Linda kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan takaisin kerrostalon ovea kohti. Nousin autosta ja nostin Lindan matkalaukun maahan.

-Sinun tarvitsee odottaa enää pieni hetki mua, sanoin Ruusulle.  

Tullessani sisään vanhempieni huoneistoon näin Lindan itkemässä äidin vieressä. Äiti katsoi minuun vihaisesti, arvatenkin ja isä pudisteli päätään. Työnsin nyyhkyttävän naisen laukun hänen jalkojensa juureen. 

-Olen pahoillani Linda, mutten rakasta sinua, sanoin alakuloisena.

-Mä erosin entisestä miehestäni sun takia, Linda melkein kiljui. 

-Tiedän. Muuta sanomatta lähdin takaisin autolle.

-Nyt me voimme lähteä minne ikinä haluamme, yhdessä, katsoin Ruusua kysyvästi. -Joten minne sitä halutaan sitten mennä? 

-Muurmanskiin, nauroi Ruusa.

-Maria💕